No pöö vaan! Eipä olla taaskaan kauheasti edistytty minkään harrastusasian suhteen, tai tehty mitään. Aidan on lenkkeillyt niitä puolen tunnin lenkkejä, välillä vähän pidempiä ja välillä vähän lyhyempiäkin. Ja vaikka luulin, että sen ravauttaminen olisi supervaikeaa kävelyvauhdissa, niin ei siihen tarvita kuin reipasta kävelyä ja tarpeeksi pitkä hihna (3m). Tähän väliin vaan tuli jotain ällöä vesisadetta ja superällöä liukasta jäätä, joten muutama viime päivä on köpötelty taas tosi hitaasti ja mä olen tasaisesti raivonnut koiralle kiskomisesta. Raukka, kun ensin paahdetaan 2 viikkoa täysiä ja sitten yhtäkkiä pitäisikin löntystellä menemään etanavauhtia.
Ensi viikolle koitan ehtiä ja jaksaa järjestää koiraparalle jotain aktiviteettia, se kun alkaa olla jo tosi raivostuttava. Nousen ylös sohvalta, ja se alkaa pallo suussa ravata edestakaisin olkkarin ja ulko-oven väliä. Aidan janoaa toimintaa :P Nätisti se on silti edelleen ollut yksin kotona, tosin aika paljon se on myös saanut luita syödäkseen.
Vähän on vaakalaudalla se tiistain osteopaattikäynti, mutta katsotaan nyt. Luulen kuitenkin, että alan pikkuhiljaa pidentää noita lenkkejä, koska joskushan tuota koiraa on taas vapaanakin alettava juoksuttaa. Maailman kurjinta elämää sellainen, jossa ei saa leikkiä eikä juosta! Olen monesti ajatellut, että jos Aidanille tulisi ikuinen hihnassaliikkumispakko tai joku yhtä kamala rajoite, se menisi lopetettavaksi. Toivottavasti nyt kuitenkaan ei mihinkään semmoisiin tarvitse ruveta! Ja aika hullua, että jos en olisi vienyt Aidania osteopaatille vaan esim. lääkärille (kipulääkkeet ja röntgen ja kotiin), voi olla, että se saisi edelleen paahtaa täysillä ja mulla ei olisi mitään tietoa siitä, että sen selkä voisi edelleen olla kipeä..
Ihan muutaman kerran olen ruokailun yhteydessä pyytänyt kaukojen vaihtoja. Aidan myös yhä useammin istuu peppunsa päälle jo pelkästä tavallisesta istu-käskystä, hyvä! Ilmeisesti jankkaamisella on ollut jotain tuloksia ja koiran ajatukset ovat siirtyneet edes hiukan taaksepäin. :D Nyt tuli taas komeat hanget tänne Espooseen, ja periaatteessa kai noita tunnarikapuloita voisi alkaa ihmetellä enemmänkin. Mulla vaan on taas joku henkinen koiraharrastusväsymys, ei kiinnosta. Tavallaan tämä Aidanin sairasloma tuli siis ihan hyvään saumaan, kun mun elämässä just nyt on niin hirveästi kaikkea muuta, ettei oikein voi revetä semmoiseen superaktiiviseen treenaamiseen.
Mutta näillä mennään, eli pidennetään lenkkejä pikkuhiljaa ja jos päästään tiistaina osteopaatille, ollaan toivottavasti taas vähän viisaampia! Ja lupaan ottaa ne tunnarikapulat esille haisteltaviksi!!
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti